Viime viikko oltiin hiihtolomalla Lomakeskus Huhmarissa Polvijärvellä. Paikka oli meille tuttu neljän vuoden takaa. Sääkin oli suunnilleen samanlainen, eli kovin pilvinen. Aurinko paistoi kunnolla vain tulo- ja lähtöpäivinä.

Tempo portailla tulopäivänä, maanantaina.

Majoituimme saunallisessa rantahuvilassa, joka ei ollut ihan niin hohdokas, mitä nimestä voisi kuvitella.

Tempo mökin 15 edessä

Otettiin kotikomposti mukaan - Boubien harmiksi

Koirat viettivät aikaa melko paljon mökissä, kun me ihmiset kävimme hiihtämässä, uimassa ja syömässä. Hiihtoladulle ei koiria voinut ottaa ja Tempohan ei edes tykkää vetohiihdosta. Huonon jäätilanteen takia jäälatuja ei oltu ajettu ollenkaan. Boubie olisi varmasti mielellään kokeillut ainakin vesimaailman ulkoallasta, mutta sairaslomalaisen elämä rajoittui 100 m:n päähän mökistä.

Toooosi tylsää....

Siteen väri sointui mattoon.

Lattia oli inhottavaa laminaattia, jossa koirien kynsien rapina kuului ärsyttävästi. Varsinkin Boubien riip-RAAPS-riips-RAAPS, kun kipsijalkaa vedettiin pitkin lattiaa...

Tempo jonakin pilvisistä päivistä Huhmarisvaaran laella.

Hyvät maisemat kellimiseen.

Boubie ulkoilee varustuksena muovipussi ja villasukka kipsiä suojaamassa.

Hupsistakeikkaa; pakko oli kellahtaa vähän, vaikka sekin on kiellettyä.

Tempon kanssa treenasimme tokoa suunnitelman mukaisesti. Meillä oli parkkipaikalla treenikenttä ihan omassa käytössä. Enimmäkseen tehtiin temppuja aamuruualla, mutta välillä piti vääntää iltaruuallakin. Aika tahmeaa oli, jos palkkaa ei ollut näköpiirissä.

Noutaminen oli Temposta juuri niin iloista kuin kuvassa näyttää.

Lauantain lähtöaamuna kiipesimme jäältä kallionrinnettä vielä Huhmarisvaaralle Sallan ja Tempon kanssa ja laskimme piiiitkän pulkkamäen sieltä alas. Minun vanha selkäni ei kyllä kovin paljon tykännyt niistä kuopista, joita mäessä oli. Sallan rukkanen tippui matkan varrelle siinä rytinässä, mutta...

...sitä vartenhan meillä on noutava koira!

"Eteen"-käskyllä Tempo eteni ensimmäiset 100 m, sitten näin sen pysähtyvän ja hihkaisin uuden käskyn ja koira jatkoi matkaa... Parinsadanmetrin päästä rukkanen löytyi. Kätevää, kun ei itse tarvinnut kavuta sitä pitkää mäkeä.

Sittenhän se oli enää lähtöitkuja vailla. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja kotimatka alkoi. Ajoimme Savonlinnan kautta, jossa yövyimme mummilassa. Minä ja Boubie jäimme matkalle tervehtimään ystäviämme ja kummitytärtäni sekä hänen Tiko-koiraansa, joka on 11 kk vanha valkoinenpaimenkoira. Kovasti oli poika kasvanut sitten viime näkemän ja yritti ensin olla henkisestikin iso, mutta havaitsi sitten pienen lurppakorvaisen koiran olevan kuitenkin hiukkasen vanhempi. Boubien mopo karkasi käsistä aika lailla taas uudessa paikassa ja muutaman "asetu"-käskyn sain sanoa, ennen kuin se rauhoittui.

Boubien unilelut unohtuivat kotiin, joten se oli kovin onnellinen Tikon valtavasta lelukokoelmasta. Kuvittele itse; viikko ilman leluja!