Käytiin "salaa" kokeessa, kun satuin saamaan kyydin. En vaan halunnut sanoa asiasta kenellekään, koska en halua a) kauhisteluja siitä, miksi menemme kokeeseen, vaikkei olla treenattu ja b) kuulla tsempityksiä ja "nyt se tulee" -kannustuksia hyvää tarkoittavilta kavereilta. (Anteeksi vaan)

Koe oli parkkihallissa Siilinjärvellä ja tuomarina toimi Anne Nokelainen.

Paikallaolo 8

Toinen ylösnousu-käsky palatessa.

Seuraaminen 8,5

Juoksussa katosi näköpiiristä, mutta onneksi löytyi. Silmänisku Paransi loppua kohden. Ja seuraamiskaavio oli PITKÄ.

Istuminen seuraamisen yhteydessä 10

Omasta mielestäni ihan törkeä jalka-apu, mutta ei kai se sit siltä näyttänyt.

Luoksetulo 9

Tooosi hieno! Cool Jännä, että tämäkin pysyy, vaikkei kauheesti edes ole ylläpidetty. Laukalla tuli ja hyvät stopit.

Ruutu 0

Ruutu oli vaikeassa paikassa, vain pari koiraa kahdeksasta taisi sen löytää. Tempo bongasi ruudun hyvin (olin näyttänyt sitä jo aiemmin kehän laidalta), mutta vieressä oli ensin 10 m seinää, sitten seinä loppui ja yleisöä seisoi kehän laidassa. Tempo lähti hyvin, mutta kun seinä loppui, katkesi myös ajatus, eikä se enää muistanut päämääräänsä. Juostiin sit ruutuun yhdessä, ettei jää paha mieli.

Hyppynouto 0

Hyvä hyppy ja nouto, mutta ei aikomustakaan hypätä takaisinpäin. Reagoin liian myöhään antamalla lisäkäskyn, mutta enpä tiedä, olisiko auttanut kuitenkaan. Oma teoria: kova alusta sattui hypyn alastulossa eikä halunnun siksi hypätä takaisinpäin. Muistaakseni sama homma viimeksi parkkihallikokeessa. Tämä on kuitenkin ollut aika varma liike. Mietin koiraa seuratessani muutenkin, että mahtaako olla kipeä jostain, vaikka terveeksi on aikanaan kuvattu. Ehkä tilaamme ensihätään ajan hierojalle.

Metallinouto 8,5

Hidastelu sivulletulossa.

Tunnari 8,5

Hyvä kaikinpuolin, sama hidastelu sivulletulossa.

Kauko-ohjaus 8

Istu-seiso nousi ekalla, mutta aikoi mennä siitä itse maahan. Toinen käsky siihen.

Kokonaisvaikutus 8

Eli "ihan kiva" Hymy

Yhteensä 223 p III-tulos (pistettä vaille II), sijoitus 4/8 (pistettä vaille pronssia)

Tästä se taas lähtee, treenaaminen. Mun vaan täytyy päästä kokeeseen hakemaan sitä motivaatiota. Sillä(kin) lailla olen outo tyyppi. Luvattoman vähän ollaan treenattu viimeisten kokeiden jälkeen (marraskuussa), mutta hyvin on näköjään liikkeet muistissa. Parkkihalli on hankala paikka ja kaikkien koirien vire oli aika alamaissa. Siihen nähden olen tyytyväinen Tempoon, koska se jaksoi tehdä iloisesti.

Kiitos Riikalle hauskasta seurasta, ei tainnut hiljaista hetkeä olla. Nauru Kiva oli kokeilla välillä muuallakin, kun turvallisella Pieksämäellä. Eikä ollut kauheen paljon tuttujakaan katsomassa... Silmänisku

Tytöt hoitelivat Boubien ja Moritzin sillä välin, kun Tempon kanssa olimme reissussa. Hyvin oli mennyt. Hymy