Boubien taipparikurssi jatkui tänään. Nöyrä kiitos Päiville kuskaamisesta -sananmukaisesti ovelta ovelle. Hymy

Tänään kurssilla oli kaksi suorituspaikkaa. Toisessa tehtiin hakuruutua ja toisessa jälkeä. Menimme ensin haku-paikalle. Veimme yhdessä kouluttaja-Merjan kanssa kaksi varista metsään ja sitten Boubie sai ne ihan itse hakea pois. Hyvin hakikin. Ensimmäiselle meni suoraan ja nappasi suuhun, palautti mutkien kautta, mutta käteen kuitenkin. Toista piti vähän muistella, mutta sekin löytyi nopeasti. Vähän heittelyä matkalla, mutta lopulta sekin palautui oikeaan osoitteeseen. Riistainto oli valtaisa.

Jäljellä ollut pupu oli suolistettu, joten jäljen päästä löytyi lokki. Boubien jälki oli n. 20 m pitkä. "Jäljestys" tapahtui sik-sakkia eli pikemminkin vapaalla haulla, mutta löytyi se lokki niinkin. Asettelua suuhun ja hetken himoa lähteä poispäin ohjaajasta, mutta käteen tuli sekin nääpikkä. Ja tämä kuulemma oli päivän parhaita palautuksia! Nauru

Kävimme myös Jerryn ja Päivin kanssa rannassa pitäämässä beach-partya. Kiva oli koirista juosta venettä ympäri ja kahlailla rantavedessä. Tohelo ja Torvelo, tosi parivaljakko! Nauru

Kovin olin tyytyväinen pieneen koiraan. Kotona väsymys voitti ja otettiin torkut sohvalla, Boubie retkotti tyytyväisenä sylissäni...