Paljon uutta on pienen koiran elämään tullut vuorokauden aikana. Lumi, pakkanen, auto, uusi koti, uudet ihmiset, uudet koirakaverit (jotka ei pahemmin vielä kaveeraa), hissi, rappukäytävä... Aika ennakkoluulottomasti tuo on asioihin suhtautunut. Pissa tulee ulos joka kerta ja vielä useammin sisälle matolle (joo, ne vois ottaa pois, tiedetään), kerran on tainnut osua jopa sanomalehdelle.

Minulla on viimeksi ollut näin pieni pentu vuonna 1991, jolloin Gubben tuli elämääni. Moritz ja Tempo olivat jo vähän vanhempia pentuja tullessaan. Opettelemista on siis puolin ja toisin... Yö meni kohtuullisen rauhallisesti. Rakensin pennulle pesän sängyn ja vaatekaapin väliin ja siinä se taisi pysyä, paitsi sitten kun oli aika herätä, niin pakotie oli löytynyt. Olihan kellokin jo 4. Olin ilkeä, enkä antanut aamuruokaa, vaan siirryimme olohuoneeseen (johon olikin jo väännetty tortut). Pienempi meistä riehui puolisen tuntia ja sitten sammui uudelleen, viimeksi mainittu tapahtui myös tälle isommalle. Seitsemältä oli jo isompienkin koirien mielestä aika nousta ja annoin periksi. Ruoka maistui ja käytiin kaikkien kolmen kanssa ulkona. Tempo yritti haudata kakaran lumihankeen potkimalla lunta sen päälle. Yritys ei onnistunut; lumen puutteesta ei voinut suunnitelman kariutumista tosin syyttää.

Myöhemmin päivällä Tempo 'löysi' (ihan vahingossa keittiön lipaston päältä, piti vain nostaa etutassut tuolille, niin se onnistui) pennun likoamassa olevat ruuat ja pisti ne parempiin suihin.

Ihan mukava vapaapäivä siis.