Boubien ensimmäinen nome-startti käytiin tänään. Läksimme kahdenkesken vietetyn viikonlopun jälkeen matkaan sumuisena sunnuntai-aamuna klo 5. Visulahden Shellillä oli aikomukseni laittaa polttoainetta tankkiin, mutta kortti herjasi yhteyshäiriötä.. Siinäpä sitten muistinkin pankin ilmoittaneen asiasta ja vielä miettineeni, että kuka hullupa  sitä tuohon aikaan edes olisi liikenteessä... Tämä hullu jäi ilman bensaa, mutta jatkoi matkaa miettien suunnitelmaa B. Tuli mieleen pari kaveria, jotka ehkä ovat matkalla samaan kokeeseen ja pistin varovaista tekstiviestiä matkaan... Onneksi olin ajoissa liikenteessä; Jenni ja Hanna olivat 10 minuutin päässä takanani ja tulivat lunastamaan meidät Juvan ABC:ltä.

Starttinumeroksemme paljastui ilmoittautumisen yhteydessä 2. Ehdin nähdä ensimmäisen koiran suorituksesta osan, joten kokeen kulku oli jollain lailla selvä. Tuntui, että se on selvitettävissä.

Koe alkoi ykkösmarkkeerauksella veteen, vinottain uoman keskelle. Kun se oli haettu oli ohjaustehtävän vuoro: suora yliuitto, jossa sorsa. Boubie suoritti markkeerauksen ja ohjaustehtävässä sinkoili aikansa ollen kuitenkin koko ajan kuulolla ja lopulta muisti lähihakupillityksen merkityksen ja sorsakin saatiin talteen. Seuraavaksi tuli kakkosmarkkeeraus veteen ja Boubie muisti senkin suht hyvin. Olin verrattain ylpeä itsestäni, kun pystyin ajattelemaan  kesken suorituksen ja muistuttamaan, ettei ole kiire ja rauhoittamaan itseni sekä koiran.

Lopuksi oli hakuruudun vuoro. Boubie toi nopeasti lokin ja sitten variksen. Valitettavasti variksen jälkeen sain kytkeä koiran, sillä varis ei ollut enää ehjä. Luulin tämän ongelman olleen jo ohi, mutta koetilanne ilmeisesti toi sen taas esiin. *huokaus* Tosin kasvattaja kommentoi tähän, että sano niille, etteivät vie rikkinäisiä variksia ruutuun, veisivät ehjiä! Reklamaatio ei mennyt läpi, kun varis kuulemma rutisi tullessaan. Onneksi mulla on huono kuulo.

Olin kuitenkin tyytyväinen, että saimme kahlata kokeen tehtävät läpi ja Boubie osoitti kyllä osaavansa. Erityisesti lämmitti tuomarin suullinen arvostelu, jossa hän sanoi käsissäni olevan helmen, jonka kanssa voin päästä kuinka pitkälle tahansa.

Tuomarina kokeessa toimi Ari-Pekka Fontell, tässä koeselostus:

Haku: Aloittaa reippaasti hyvällä vauhdilla, löytää lokin ja variksen ja rikkoo jälkimmäisen.

Ohjattavuus: Pysyy hyvin hallinnassa ja suorittaa tehtävän.

Paikallistamiskyky: Selvittää kaikki markkeeraustehtävät nopeasti ja helposti.

Riistan käsittely: Rikkoo variksen hakutehtävässä.

Jäljestämiskyky: -

Muut ominaisuudet: RL (reagointi laukaukseen) tarkkaavainen

Yleisvaikutelma: Erittäin hyvän kapasiteetin omaava koira, joka tänään sortuu riistankäsittely-virheeseen.

Treenikaveri Hanna ja Hiski saivat ALO 1, onnea vielä kerran!

----

Kokeen jälkeen käväistiin katsomassa kummitytön Tiko-valkkaria, joka olikin kovasti kasvanut sitten viimenäkemän. Pikku-herra on 5 kk ja jo Boubieta isompi! Pojilla oli oikein lystiä keskenään ja sovussa matkustivat myös Savonlinnaan auton takakontissa (Tiko olisi kyllä mieluummin matkustanut takapenkillä).

Mukava päivä oli, ensi viikonloppuna jatketaan!