Prisman parkkipaikalla järjestettiin tänään Match Show. Ajattelimme ottaa Riikan kanssa häiriöistä kaiken irti ja saimme luvan treenata samaan aikaan, kun ilmoittautumisia otetaan.
Parkkipaikka oli tietenkin asfalttia, josta kehien kohdalta lakaistu hiekoitushiekka pois. Meidän toko-kehä sijaitsi molemmissa kehissä, välissä kehänauhat ja hiekkakasoja. Aika vaativaa siis! Sää oli myös tyypillinen pitkäperjantaisää eli räntää tuli taivaan täydeltä.

Eca treenasi ensin, sitten otimme paikallaistumisen. Hyvin kesti Tempo istumassa, ehkä sille on helpompikin, kun on kunnon häiriöt, niin ei nukahda?

Omalla vuorollaan Tempo teki ensin seuraamista. Kontakti tippuu koko ajan, mutta kyllähän se jotenkin mukana kulki. Sitten teimme suoran luoksetulon ja saatiin kuin saatiinkin kisavirhe esiin! Jee! Eli Tempo tuli ravilla muutaman metrin ja sitten pysähtyi. Ohoh, otettiin alusta. Näytin, että palkkaa on taskussa ja laukka löytyi. En varmaan uskalla tehdä yhtään pysäytystä ennen koetta, kun näyttää sitä tarjoavan ihan kiitettävästi muutenkin.
Ruudun merkki oli toisessa kehässä ja itse ruutu toisessa. Tempo ei etsinyt merkkiä katseellaan vaan katseli ihan muualle, joten eipä se merkki löytynyt eka lähetyksellä. Toinen ihan jees, siitä kehu ja ruutuun laukalla. Meinasi herpaantua ennen ruutua, mutta näki siellä Ecan kosketusalustan ja meni kuin menikin oikeaan paikkaan -tosin ruudun sivusta. Kävin palkkaamassa ja sai kissanruokaa purkista sivulle tullessa.
Tehtiin lopuksi vielä tunnari (rivi, oma kolmas vasemmalta). Tömps kävi katsomassa kehänauhan päälle asetetun kiven, kunnes hokasi kapulat ja teki hyvän haistelun ja oma löytyi! JEE! Palkkasin lennosta.

Boubie oli mukana autossa, joten päätin ottaa silläkin ensimmäisen treenin ihmisten ilmoilla sitten helmikuun.
Vähän seuraamista, joka oli tiivistä ja hyvää. Tunnari, kapulat rivissä muutaman metrin päässä. Siinä merkkasi oikean, mutta jäi seisomaan kapulan viereen (tai päälle), kysyvä ilme naamalla. Odottelin aikani ja annoin sitten toisen käskyn ja sain Oman käteen. Jee!! Tunnaria ei ole tehty koko sairaslomalla, koska B ei kykene siihen meillä kotona sisällä. (Hermostuin siihen kerran, kun ei onnistunut...)

Lopuksi teimme vielä kakeja, i-s-m-s-i-m. Tarjosi eka vaihtoon seisomista ja teki toisella yrittämälläkin istumisen vähän seisomisen kautta. Muuten meni hyvin; tosin vilkuili liikkuri-Riikkaa, joka sanoi aina "hyvä".
Olisi tehnyt mieli treenata enemmänkin, niin kivaa se oli, mutta maltoin mieleni, kun vauhtiliikkeitä ei vielä uskalla tehdä.
Boubie oli kylläkin irti, koska hihna häiritsi niin kovin -minua siis. Väleissä leikittiin ja ei välittänyt ympärillä pyörivistä ihmisistä ja koirista mitään.


Tästä on hyvä jatkaa! smiley