Päästyämme rantaan, kuului järveltä kuikan huuto, ihanaa! Kunnes tajusin, että hups; missäs minun koirani on?! No siellähän se, keskellä järveä, kuikat tanssii ympärillä ja elämä on laiffii...
Minä maltoin ensin mieleni ja olin huutamatta, kun ei se mitään auta kuitenkaan. Sitten vähän vihelsin. Ja huusin pikkaisen. Ja vihelsin lisää, kiljuin kovempaa. Mutta ei se todellakaan auttanut mitään.
Kävelimme polkua eteenpäin ja Boubie ui siellä keskellä kapeahkoa järveä samaan suuntaan, onneksi. Olihan se hienoa, kun kuikat veti siinä sen ympärillä omia kuvioitaan; ilmeisesti osuttiin keskelle niiden soidinmenoja tai jotain. Ja ei, en tiedä, onko kuikilla soidinmenoja, mutta siltä se näytti.
Jossain vaiheessa kuikat ilmeisesti sukelsivat, mutta sitten ilmestyivät lokit. Ou jee, ne lensivät koiran ympärillä ja koiralla pää pyörii, kun kuvittelee saavansa ne lennosta kiinni. Välillä Boubie näytti kuuntelevan minua ja ui jo rantaa kohti, mutta sitten joku tyhmä lokki taas kaarsi läheltä ja vei mielenkiinnon.
Koko ajan kävelimme rantapolkua eteenpäin ja toivoimme että Boubie ui samaan suuntaan ja linnut jää vähitellen taakse. Aloin heittää Tempolle keppiä veteen samalla vuolaasti kehuen, kun se toi kepin minulle. Tarkoituksena oli saada aikaan kunnon loiskahduksia ja herättää Boubien mielenkiinto. Lopulta suunnitelma toimi ja Boubie ui rantaan. Ja ei, minä en pysynyt rauhallisena, vaikka suuttuminen siinä vaiheessa oli ihan turhaa.
Laitoin koiran hihnaan, otimme pari luoksetuloharjoitusta, mutta muuten se pääsi irti vasta, kun olimme kaukana vedestä.Tää on taas tätä; hihnalenkkiä järvien jäätymiseen saakka? Minun mielestäni pitkän sairasloman jälkeen ei ole viisasta uida puolta tuntia järvessä, josta on juuri jäät lähteneet, mutta minulla ei olekaan tuota riistaintoa. Ja tiedän myös, että nyt on koirien kiinnipitoaika.
Kommentit