Tämä aamu alkoi vähemmän mukavasti, kun Boubie kakki sisälle SUOLINKAISIA! YÖÖÖK! Sitä se myyrien ym jaskan syönti tekee. HuutoMitään noin yököttävää en ole aikoihin nähnyt. Haettiin matokuuri ja yritän toipua näystä henkisesti... Sallakin sanoi, että onneksi ei ollut spagettia ruuaksi. Minäkään en syönyt nuudeleita töissä...

Illalla oli viimeinen kerta taipparikurssia. Ohjelmassa oli harjoitustaipparit. Aloitimme jäljeltä, kun siihen sopivasti pääsi. Itseluottamuksessa ei ollut puutteita, vaan pupu löytyi helposti n. 70 m:n jäljen päästä. Palautus tuli käteen, hieman mutkien kautta vain.

Seuraavaan tehtävään pääsyä saimmekin tovin odotella, kun töistä suoraan tulleina olimme jonossa viimeisiä. Vesityö oli Boubielle ihan uudella lammella. Rannalta tuli heitto, Boubie hyppäsi veteen ja palautti lokin suoraviivaisesti minulle käteen. Cool Suorituksen jälkeen pentu jäi odottamaan uutta heittoa, mutta sen sijaan menimmekin hakutehtävään. Hakualueelle oli viety 5 riistaa ja yksi heitettiin koiran nähden, laukauksen saattelemana. Meidän piti vielä malttaa odottaa heittäjän ja ampujan poistuloa alueelta, sitten sain lähettää koiran. Boubie pinkaisi matkaan ja toi todella nopeasti kaksi lähintä varista. Haun laajentamiseen se tarvitsi hieman apua,; kun Manne lähti kävelemään alueelle, löytyi kolmas varis. Palautukset tulivat kaikki käteen, mutta suoraviivaisempia ne voisivat olla. Nolostunut Kyllä tällä suorituksella taipparit läpäisisi, harmi vaan, ettei ikä vielä riitä. Muutama kuukausi pitää vielä odotella.

Lopuksi Boubien "virallinen" 5 kk -kuva. Kiitos, Mella, siitä!

1274903204_img-d41d8cd98f00b204e9800998e