Taas koitti keskiviikko ja illalla oli taipparitreenit. Tempo harrasti samaan aikaan Sallan kanssa agilitya Kookoon kentällä, joten alo-treenit jäivät... Onneksi on useampi koira...

Ohjelma oli suunnilleen sama kun viime viikollakin. Mentiin ensin Mannen vetämälle jäljelle. Pupua ei ollut tälläkään kertaa, vaan lokki oli jäljen päässä. Boubie ei nähnyt jäljen vetämistä, mutta vahva ajatus sillä siitä oli. Parin juoksulenkin jälkeen malttoi jopa haistella ja eka kertaa oikeasti jäljesti linnulle. Tuli se lintu käteenkin, mutkien kautta tosin. Hassu pieni pentu. Hymy

Toiselle rastille odotellessamme käytin Boubien rannassa uimassa. Tai kahlaamassa pikemminkin. Hauska on läiskyttää...

Sitten oli hakualueen vuoro. Tämä tehtiin ihan oikeasti niin, että linnut oli viety alueelle etukäteen ja se yksi heitettiin koiran nähden. Boubie lähti innokkaasti matkaan ja toi linnun nopeasti (ei se kylläkään se heitetty ollut). Toinen tuli myös melko mallikkaasti. Kolmannelle vähän kyseli ja juoksenteli, mutta kun ei löytynyt, tuli takaisin. Merja läksi kävelemään alueelle ja kutsui Boubieta ja niin tuli se kolmaskin lintu. Tämä riitti pienelle pojalle. Vaatimustasoa näköjään suurennetaan joka viikko; ensin yksi lintu, sitten kaksi, nyt jo kolme. HymyVauhti ja into oli kovia. "Ihastuttava pentu, älä nyt vaan pilaa sitä", sanoi Merja treenin päätteeksi. NauruOli kuulemma päivän parhaita suorituksia. Pennun hölmöydellä.

Suuret kiitokset Jennille ja Päiville, jotka kuskasivat minua taas. Autottoman elämä ei ole ihan niin vaikeaa, kun on reiluja kavereita! Hymy

Tempo oli ollut taitava agilitykurssilla. Olivat harjoitelleet hyppyjä, putkea, rengasta (uusi) ja puomia. Salla oli oikein tyytyväinen koiraan, joten mukava ilta molemmilla! Kiitos myös Emmille Sallan kuskauksesta!

1273695581_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Boubie on jo aika iso koipeliini. Tässä se käyttää Tempoa patjana. Nauru