Tempo tutustui tänään ihan uuteen harrastukseen. Eilen vedettiin kaimani Eeva H:n kanssa pojalle verijälki ja tänään 12 tuntia myöhemmin käytiin se ajamassa. Tempo meni rauhallisesti ja tarkasti pitkähkön jäljen loppuun, tarkisti kulmatkin oikein mukavasti. Toisen kulman jälkeen meinasi keskittyminen hetkeksi herpaantua, mutta sitten nenä meni taas maahan. Kaatona oli peuran sorkka (uusi tuttavuus sekin).
Jossain lajissa rauhallisuudesta on hyötyäkin! Tiesin kyllä, että jälki on Tempon laji, mutta valitettavasti se ei ole oikein minun lajini... Ehkä jokunen harjoitusjälki tehdään toistekin kuitenkin. Kilpailemaan meistä ei olisikaan a) ajanpuutteen ja b) näyttelytuloksen puuttumisen takia.
Moritz ontuu entistä pahemmin ja kasvaimet jatkavat hiljaista kasvuaan vatsassa. Pitkään on jo menty pieniä etappeja eteenpäin; ensin puoli vuotta, sitten kesä, sitten kuukausi... Nyt ollaan tultu siihen vaiheeseen, että katsotaan viikonlopun yli ja sitten mietitään jatkoa. :-( Surullista on katsoa uskollisen ystävän ja harrastuskaverin kamppailua ja ihmeellistä on se ilo, mikä koirasta edelleen kivuista huolimatta löytyy. On tosi vaikeaa tehdä päätös toisen puolesta. Mistä sen tietää, milloin on oikea aika, kun häntä heiluu aina vaan?
Kommentit